TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOKSEN PROJEKTIOPINNOT

Projektiryhmien muodostus

Ryhmien muodostus on tapahtuu 2-3 viikkoa kurssin alkamisen jälkeen. Opiskelijat muodostavat projektiryhmät itse, mutta ohjaajat tukevat prosessia tutustumisharjoitusten muodossa. Harjoitukset ovat yleensä ryhmätöitä, joissa tutustutaan esimerkiksi vanhoihin projekteihin. Tarkoituksellinen ja osittain ohjattukin tutustuminen saattaa tuntua teennäiseltä vai väkinäiseltä, mutta yritä ottaa tutustumistilanteista kaikki irti. Kuulostele ja tunnustele kenen kanssa haluaisit tai et haluaisi työskennellä, kenen kanssa tunnut tulevan toimeen tai kenen kanssa ei synkkaa ollenkaan. Mene rohkeasti lounaalla jututtamaan kurssin luennoilta tuttuja kasvoja, kaikki projektilaiset ovat samassa veneessä!

Millainen sitten on hyvä ryhmä? Miltä kannalta hyvä: ryhmähengen vai työn tulosten kannalta hyvä? Oikeita vastauksia ei ole, mutta ryhmien muodostuksessa ja ryhmätyössä avainsanoja ovat monipuolisuus, avoimuus ja rehellisyys. Monipuolisuutta ryhmään tuovat esimerkiksi suuntautuminen pää- ja sivuaineissa ja harrastukset. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa! Ole rehellinen ja avoin jo tutustumis- ja esittäytymisvaiheessa, samoin kurssin aikana. Avoimuus ei tarkoita koko yksityiselämän paljastamista, ennemminkin ryhmän tilanteisiin liittyvien ajatusten ja tuntemusten jakamista muiden kanssa.

Jos ryhmässä on erilaisia taitoja, näkökulmia ja taustoja, olisi sillä hyvä olla jotain yhteistäkin. Projektin johtaminen -opintojakso on pitkä ja työläs kurssi, jonka aikana motivaatio testataan. Jos joku tähtää jo alussa kirkkaaseen kolmosen arvolauseeseen, ei hänen kannata mennä samaan ryhmään sellaisen opiskelijan kanssa, joka vain haluaa "jotenkin rimpuilla läpi".

Onko kaveriporukka hyvä projektiryhmä? Kaveriporukka voi ollakin toimiva ryhmä, mutta ohjaajat yleensä suosittelevat, että oikein hyvät ystävät tai esimerkiksi seurustelevat pariskunnat menisivät eri ryhmiin. Läheiset välit voivat tuoda ongelmia päällikkyyteen ja kommunikointiin muun ryhmän kanssa. Työelämässä harva saa valita työkaverinsa. Tämä kurssi on mainio tilaisuus kokeilla miten tulee toimeen vähän vieraampien tai omasta mielestä "outojenkin" tyyppien kanssa. Joskus kokeilut epäonnistuvat, useimmiten ryhmäläisistä saa kurssin jälkeen vuosikymmeniä kestäviä ystäviä. Ryhmän muodostamisessa pätee vanha sanonta: "Se ei pelaa joka pelkää!" Tee vain rohkeasti valintoja, jokaiselle löytyy kyllä oma paikka!

Projektin johtaminen -opintojakso on monille opiskelijoille sosiaalisin vuosi koko opintojen aikana. Oman ryhmän lisäksi kontakteja syntyy muiden ryhmien jäseniin ja myös muihin asiakkaisiin. Voidaan ajatella, että työelämässä niin tärkeä verkottuminen lähtee käyntiin projektin aikana. Valmistumisen jälkeen vanhoille projektitutuille on helppoa ja mukavaa soitella työasioiden merkeissä.

Ajankohtaista tietoa Projektiopintojen esittely Yhteistyökumppaneita vuosien varrelta Yhteystiedot Projektiopintojen julkaisuluettelo Tietoa suoritustavoista Tietoa asiakkaille Tietoa opiskelijoille Tietoa ohjaajille Optima Ravintola Piaton ruokalista Uutisotsikoita maailmalta Nimipäiväsankarit tänään Tulostettava versio tästä sivusta